Thursday 31 December 2009

Uuden vuoden sapuskat

Me vietetään kaveriporukalla uutta vuotta ns. keskellä metsää. Juhlijoita on yli kymmenen ja mukaan lähtee tällaista tarjottavaa. Suklaa-rommi kahvikakku sekä kinkkupiirakka. Mukavaa vuoden vaihdetta!




30-wee kakkuja

Michillä oli myös joulun alla synttärit, tälläkertaa täytti pyöreitä. Kolmekymppisille piti leipoa kaksi kakkua, yksi töihin vietäväksi ja yksi itse juhlaan.




Tämän varsinaisen juhlakakun tekemisestä otin jo sitten stressiä. En ole aikaisemmin tehnyt näin valtavaa kakkua (16 munaa). Koristeet olin tehnyt jo hyvissä ajoin, kukat ja lehdet marsipaani-sokerimassa yhdistelmää ja sydämet suklaata. Kuvakin tuli tilattua jo varmaan puolitoista kuukautta sitten. Täytteen määrää oli etukäteen kauhean vaikea arvioida mutta onneksi tuli ostettua tarvikkeita pikkasen liikaa. Tästä kakusta olen oikein ylpeä :-)




Piparkakkureki

Työkaverilla oli muuutama viikko sitten synttärit ja kun en muutakaan keksinyt niin tekaisin piparireen. Oli minusta joulun alla ihan kiva lahja. Täytteena erilaisia suklaita.






Monday 7 December 2009

Pipparkakkkukirkko

Jotain kummallista tuossa Ikean piparitaikinassa on, koska koristelun jälkeen taikina pehmeni niin paljon, että tornin jouduin tekemään kokonaan uusiksi ja korkeita seiniä jouduin tukemaan grillitikuilla. Sama ongelma oli, kun ostin pari vuotta sitten valmiin piparitalon Ikeasta, sula sokeri "sulatti" myös taikinaa ja yön aikana talo oli romahtanut täydellisesti. No, nyt kirkko ainakin on kestänyt jo pari yötä eli hyvä niin.







Piparkakkuja ja muita kokeiluja

Suomalaisilta joulumarkkinoilta ei tällä kertaa saanut piparkakkutaikinaa, joten suuntasin Ikeaan ostoksille. Ajattelin, että 4 pakettia (2 kg) riittää oikein hyvin pipareihin ja piparkakkutalon tekoon ja riittihän se, jäi 3 pakettia yli :-)

Pipareita tuli niin paljon, että niistä piti tehdä jotain muutakin kun ihan tavallisia pipareita. Laitoin kaksi piparia päällekäin ja väliin aprikoosimarmeladia. Sen jälkeen päällystin piparit osittain suklaalla.



Meiltä löytyy onneksi kaupasta lehtitaikinaa, joten tein pitkästä aikaa joulutorttuja. Luumumarmeladin ostin suomalaisilta joulumarkkinoilta.


Kokeilin myös ensimmäistä kertaa sulaatttaa suklaata ja käyttää siirtokuvaa. Nämä sydämmet on tulossa 30-vuotis kakkuun parin viikon päästä.