Sunday 30 May 2010

Marja jäädyke

Mun teki tänään jäätelöä mutta sitä ei tietenkään löytynyt pakastimesta tähän hätään. Päädyin kokeilemaan omatekoista makeaa, aika sorbetin tyylistä. Vatkasin munan valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoitin mikserissä jugurtin ja pakastemarjat. Sen jälkeen sekoitin valkuaiset ja marjaseoksen varovasti keskenään. Lopuksi vielä seos silikonikupeissa pariksi tunniksi pakastimeen. Ei tämä nyt ihan jäätelöä ole mutta makean nälkä hävisi kuitenkin.


Friday 28 May 2010

Cheese Cake

Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni juustokakkua. Jostain syystä vierastan kuitenkin liivatteen käyttöä, joten oikeanlaisen reseptin löytymiseen on mennyt hetki jos toinen. Tämä löytyi Olivia-lehden nettisivuilta. Meille tuli viikonlopuksi sukulaisia kylään ja tarjolle piti tietysti saada myös makeaa.

Joteskii ei kakusta tullut ollenkaan niin kaunis, kun ajattelin (siis ruma kun mikä) mutta yritin pelastaa tilannetta tomusokerilla ja mansikoilla, lehdet on mintunlehtiä. No, joskus näin mutta ainakin kakku on ihan tautisen hyvää :-)




Amerikkalainen juustokakku:

Pohja:
200 g Digestive-keksejä (käytin Wasan täysjyväkeksejä, kun meiltä ei noita Digestivejä saa)
100 g voita

Täyte:
400 g Philadelphia-tuorejuustoa
150 g creme fraichea
1 1/3 dl sokeria
4 kananmunaa
2 tl vanilija-aromia (käytin Bourbon vanilijasokeria)
2 tl sitruunamehua
(lisäsin joukkoon myös hieman rommi-aromia)

Murenna keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele keksimuruseos vaidellun irtopohjavuuan pohjalle (halk. 24 cm, itse käytin tosin pienempää). Nosta kylmään odottamaan.

Sekoita tuorejuusto, creme fraiche, sokeri, vanilija ja sitruunamehu kulhossa. Riko munat yksitellen täytteeseen. Sekoita vatkaimella tasaiseksi.

Levitä täyte keksipohjan päälle. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Nosta jäähtynyt kakku kylmään ja anna sen jähmettyä 4-6 tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

Wednesday 19 May 2010

Lisää kukkia

Kävin äsken läpi valokuvia ja tällainen oli jäänyt julkaisematta. Harjoittelin taas kukkien tekemistä jokunen aika sitten. Ruusun reunat ja kukkien keskustat on värjätty kultaisen ja punaisen tomun sekoituksella.


Kuvan myötä toivotan kaikille mukavaa loppuviikkoa, pakkaan kassini ja suuntaan auton nokan kohti Kroatiaa :-)

Saturday 15 May 2010

Äitienpäivä kakku

Tällainen äitienpäiväkakku multa tilattiin juuri ennen lomaa. Jouduin koristelemaan kakun jo lauantai aamuna vaikka kakku tarjoiltiin vasta sunnuntaina. Siitä syystä päädyin ensimmäistä kertaa kokeilemaan voikreemiä. Helppoa kun heinän teko vaikka monet on leivontafoorumilla ihmetelleet kuinka vaikeasti levitettävää se on.


Koristeet on ja päällinen massa ticinoa, puhtaasti tilaajan toiveiden mukaan. Kakun välissä tuorejuusto-mascarpone-mansikkahillo, sekin toiveiden mukaan. Koristeista vielä sen verran, että perhoset on tehty uudella perhos-keksimuotilla ja liljat ihan vapaalla kädellä, kun en vielä muottia omista.


Friday 14 May 2010

Tuliaisia Skotlannista

Pahoittelen pidempää väliä päivityksissä mutta myös bloggaajan täytyy välillä lomailla. Me ollaan vietetty viimeinen viikko Skotlannissa ja aivan ihana loma olikin. Edes lomalla en tietenkään unohda leipomista, joten alla kuva tuliaisista itselleni. Olin jo valmiiksi ennen matkaa etsinyt Edinburgista leivontakaupan :-)


Mitä löytyi:
- lemon-, lime- ja banoffee curd (bannoffeen ostin muuten huoltsikalta, meillä täällä et saa curdeja mistään)
- kahta eriväristä sokerimassaa
- syötävää liimaa
- viittä eriväristä Rainbow Dustin "sparklea"
- mini mini marshmallows
- Chocolate chips, suklaa koristeita
- Holly-lehti muotti
- lehtien "veinin mats"

Saturday 1 May 2010

Munkkeja ja donitseja

Päätin sitten kokeilla näitä tyypillisiä vappu herkkuja ja olikin tosi helppoa tuo paistaminen. Koristelin osan myös mansikkatomusokerilla mutta ne maistui ihan kauhean keinotekoiselle. Nämä suklaiset on oikein hyviä vaikka mulle kyllä maistuu nuo sokeroidut kaikista parhaiten.